Sain eilen kaksi sähköpostiviestiä kahdelta eri eläinsuojeluryhmältä, jotka esittivät vastakkaisia näkemyksiä eläinten hyväksikäyttöä koskevasta rekisterikeskustelusta. Ensimmäinen tuli Animal Legal Defense Fund (ALDF) -järjestöltä, ja siinä oli kuva Justinista, 19-kiloisesta dobermannista, joka löydettiin nälkäisenä ja kuoleman partaalta ulosmitatusta kodista.
ALDF kertoi kaksi hienoa uutista: Ensinnäkin Justin on toipunut ja asuu nyt pysyvästi ja onnellisesti sen pelastaneen poliisin kanssa. Toiseksi, Justinin laki (Justin’s Law), lainsäädäntö, joka vastaa eläinten hyväksikäyttäjien rekisterin luomisesta, on nyt kirjoissa.
Katso, osaatko lukea näiden kissojen kasvojen ilmeet!
Ja miksi se on tärkeää? NY:n Suffolkin piirikunnan eläinsuojeluyhdistysten käytettävissä on nyt tietokanta tuomituista eläinten hyväksikäyttäjistä. Ylläpitäjät voivat kieltäytyä adoptoimasta eläimiä kaikille, joilla on aiempi tuomio julmuudesta.
Toisessa sähköpostiviestissä kiinnitin huomioni Yhdysvaltain eläinsuojeluyhdistyksen (HSUS) puheenjohtajan Wayne Pacellen kirjoittamaan blogikirjoitukseen. Olen HSUS:n fani. Vaikka en olekaan samaa mieltä kaikista heidän kannoistaan, uskon heidän toiminta-ajatukseensa. Ihailen heidän työtään pentutehtaiden paljastamiseksi ja poistamiseksi, ja kunnioitan heidän Washingtonissa harjoittamaansa strategista lobbausta erityisesti tuotantoeläinten puolesta.
Pacelle selittää, miksi lakiesitys ei saanut kannatusta.
Olin siis erityisen hämmentynyt lukiessani Pacellen viestiä, jossa hän selitti, ettei hän tue eläinten hyväksikäyttörekisteriä. Sen sijaan Pacelle haluaa keskittyä kissojen ja koirien silpomisen ja tappamisen uhrien kuntouttamiseen. Hänen perustelunsa (kursiivilla) ovat lainauksia suoraan tiistain viestistä:
”Kun nämä ihmiset tuomitaan julmuudesta, heitä pitäisi rangaista. Kokemus on kuitenkin tehnyt selväksi, että tällaiset henkilöt muodostaisivat tulevaisuudessa pienemmän uhan eläimille, jos he saisivat kattavaa mielenterveysneuvontaa.”
”Pienempi uhka” on askel oikeaan suuntaan. Mutta entäpä se, että eläimille ei aiheutuisi ei uhkaa estämällä rikoksentekijöitä saamasta enää koskaan eläintä? Jos meillä olisi kaikki maailman resurssit, neuvonta olisi loistava keino. Mutta minua kiinnostaa nyt viattomien suojelu, ei syyllisten kuntouttaminen.
*”Rikollisten häpäiseminen julkisella Internet-profiililla ei todennäköisesti vaikuta heidän tulevaan käyttäytymiseensä – paitsi ehkä eristää heidät entisestään yhteiskunnasta ja lisää epäluottamusta heitä auttamaan pyrkiviä auktoriteetteja kohtaan.” * ”Rikollisten häpäiseminen ei todennäköisesti vaikuta heidän tulevaan käyttäytymiseensä.
Sain eilen kaksi sähköpostiviestiä kahdelta eri eläinsuojeluryhmältä, jotka esittivät vastakkaisia näkemyksiä eläinten hyväksikäyttöä koskevasta rekisterikeskustelusta. Ensimmäinen tuli Animal Legal Defense Fund (ALDF) -järjestöltä, ja siinä oli kuva Justinista, 19-kiloisesta dobermannista, joka löydettiin nälkäisenä ja kuoleman partaalta ulosmitatusta kodista.
ALDF kertoi kaksi hienoa uutista: Ensinnäkin Justin on toipunut ja asuu nyt pysyvästi ja onnellisesti sen pelastaneen poliisin kanssa. Toiseksi, Justinin laki (Justin’s Law), lainsäädäntö, joka vastaa eläinten hyväksikäyttäjien rekisterin luomisesta, on nyt kirjoissa.
Katso, osaatko lukea näiden kissojen kasvojen ilmeet!
Ja miksi se on tärkeää? NY:n Suffolkin piirikunnan eläinsuojeluyhdistysten käytettävissä on nyt tietokanta tuomituista eläinten hyväksikäyttäjistä. Ylläpitäjät voivat kieltäytyä adoptoimasta eläimiä kaikille, joilla on aiempi tuomio julmuudesta.
Toisessa sähköpostiviestissä kiinnitin huomioni Yhdysvaltain eläinsuojeluyhdistyksen (HSUS) puheenjohtajan Wayne Pacellen kirjoittamaan blogikirjoitukseen. Olen HSUS:n fani. Vaikka en olekaan samaa mieltä kaikista heidän kannoistaan, uskon heidän toiminta-ajatukseensa. Ihailen heidän työtään pentutehtaiden paljastamiseksi ja poistamiseksi, ja kunnioitan heidän Washingtonissa harjoittamaansa strategista lobbausta erityisesti tuotantoeläinten puolesta.
Pacelle selittää, miksi lakiesitys ei saanut kannatusta.
Olin siis erityisen hämmentynyt lukiessani Pacellen viestiä, jossa hän selitti, ettei hän tue eläinten hyväksikäyttörekisteriä. Sen sijaan Pacelle haluaa keskittyä kissojen ja koirien silpomisen ja tappamisen uhrien kuntouttamiseen. Hänen perustelunsa (kursiivilla) ovat lainauksia suoraan tiistain viestistä:
”Kun nämä ihmiset tuomitaan julmuudesta, heitä pitäisi rangaista. Kokemus on kuitenkin tehnyt selväksi, että tällaiset henkilöt muodostaisivat tulevaisuudessa pienemmän uhan eläimille, jos he saisivat kattavaa mielenterveysneuvontaa.”
”Pienempi uhka” on askel oikeaan suuntaan. Mutta entäpä se, että eläimille ei aiheutuisi ei uhkaa estämällä rikoksentekijöitä saamasta enää koskaan eläintä? Jos meillä olisi kaikki maailman resurssit, neuvonta olisi loistava keino. Mutta minua kiinnostaa nyt viattomien suojelu, ei syyllisten kuntouttaminen.
*”Rikollisten häpäiseminen julkisella Internet-profiililla ei todennäköisesti vaikuta heidän tulevaan käyttäytymiseensä – paitsi ehkä eristää heidät entisestään yhteiskunnasta ja lisää epäluottamusta heitä auttamaan pyrkiviä auktoriteetteja kohtaan.” * ”Rikollisten häpäiseminen ei todennäköisesti vaikuta heidän tulevaan käyttäytymiseensä.
Minua ei kiinnosta auttaa tuomittuja sadisteja integroitumaan uudelleen yhteiskuntaan. Yritän suojella eläimiä tunnetuilta pahoinpitelijöiltä, ja rekisteri on loistava väline tämän suojelun varmistamiseksi.
*”Ja tarkistaisivatko muut kuin asialleen omistautuneet ihmiset tällaisen verkkosivuston?” *”Ja tarkistaisivatko muut kuin asialleen omistautuneet ihmiset tällaisen verkkosivuston?
